Huliswood +358 400 350 037

Kelomarkkinoiden tilanne

Tällä palstalla kerrotaan kelomarkkinoiden ajankohtaisista asioista ja sitä päivitetään vaihtelevasti

Marraskuu 2008
Huliswood Oy ja sen toimitusjohtaja ei elä kirjan kirjoittamisella vaan kelokaupalla. Tässä viestissä siis kaupallinen tiedote kelokaupan tämän hetkisistä näkymistä.

Ensi vuoden tilanteesta kelon tuonnin osalta ei tiedä kukaan, ei Medjedev eikä Putinkaan. Tämän hetkisen tiedon mukaan Venäjän puutullit nousevat 15 eurosta 50 euroon. Tämä 35 euron korotus on kelolle siis ainakin tulossa. Kostamuksen tullikaan ei tiedä laskentakaavaa, miten vero kelon osalta määräytyy. Se voi olla myös 80% tavaran tullausarvosta eli huomattavasti suurempi kuin 35e. Vasta ensi vuosi näyttää, mikä on tilanne. Eräitten suomalaisten kelonvälittäjien tiedotteet 80%:n korotuksista Suomen hintoihin tuskin kuitenkaan pitävät paikkaansa.

Huliswood Oy on varautunut korotuksiin tuomalla keloa omiin varastoihin Kuhmoon Vartiukseen ja Kuumun Saha Oy:lle. Varastotilanne vaihtelee, mutta tällä hetkellä sitä on n.1000m3.  Märkä syksy on vaikeuttanut kelon korjuuta myös Karjalassa, mutta loppuvuodesta Huliswood Oy pyrkii tuomaan kuormia edelleen rajan tälle puolelle sen minkä tavaraa löytyy.

Jos sinulla on tarvetta ensi vuonna kelolle tai haluat ostaa sitä varmuuden vuoksi varastoon, nyt on oikea aika toimia. Tällä hetkellä löytyy kaikkia kokoja.

Sitovat tilaukset voidaan toimittaa myös alkuvuodesta tämän hetken hinnalla.

Jalostettuja puutuotteita kuten kelokehikoita tullit eivät koske. Vuosien varrella Huliswoodille on tullut luotettavat, ammattitaitoiset yhteistyökumppanit Kostamuksen parhaista keloveistäjistä. Tästä kertoo osaltaan kehikoiden vienti Karjalasta Keski-Eurooppan vaativille markkinoille. Voit pyytää tarjouksen myös valmiista kehikosta.

Hirsipelkan osalta tullittomuus vaatii, että kaikki neljä sivua on sahattu. Tässä muodossa hirsiaihiota tai valmiita pelkkakehikoita on ensi vuonna Huliswoodin kautta mahdollista myös saada. Kelosahatavaraa toimitetaan edelleen myös tuppilautana ja pintana.


Kun kirjoitin ylläolevan, en tiennyt, että pääministeri Vladimir Putinilla olikin minua enemmän tietoa asiasta. Puutullit säilyvät siis  viidessätoissa eurossa ainakin 2009 syksyyn. Muuten mikään ei ole muuttunut. Huliswoodilla on hyvin keloa Suomen puolella varastossa, joka mielellään muutetaan rahaksi, eikä jäädä odottelemaan vuoden vaihdetta ja siirtynyttä tullien korotusta.

TILANNE HUHTIKUUSSA 2009

Venäjän tullin uudet pyöreän puun lajittelumääräykset ovat vaikkeuttaneet kelon tuontia alkuvuodesta. Esim. latvaläpimitaltaan  20-24cm:n ja 25-29cm:n ja 4-6m:n ja yli 6m:n  tukit pitää olla eri nipuissa. Tullipapereissa olevat mittalistat pitää täsmätä kuorman kanssa. Autoja palautellaan mitättömistä syistä raja-asemalta takaisin Kostamukseen.
Kaikki tämä on tavallista Venäjän puuntuonnissa ja siihen on vain sopeuduttava.

Kansainvälinen taloustaantuma ei ole tuntunut Huliswoodin kelokaupassa vaan keloja tuodaan entiseen tapaan ja kauppa käy. Kostamuksessa rakennetaan kelokehikkoja niin Suomen kuin Euroopan markkinoille.

SYYSKUUN ALKU 2009
Suomen ja Venäjän pääministereiden tapaamisessa kesällä Putin ilmoitti puutullien pysyvän nykyisellään vuoden 2010 ajan.

Pyöreän rakennuskelon tuonti on vähentynyt Vartiuksen raja-asemalla. Varsinkin Lapin tunturikeskusten rakentaminen on hiljentynyt taantuman myötä.
Venäläiset kelotoimittajat eivät ole laskeneet hintoja Kostamuksessa johtuen siitä, että valtion metsäorganaisaatio Leshos on pitänyt kelon hinnan samana.
Huliswood Oy:n kauppa käynnyt vaikeasta ajasta huolimatta lähes normaalisti. Keloja,kehikoita ja kelosahatavaraa on toimitettu kotimaahan emtiseen tapaan. Vaikka kysyntä myös vientimarkkinoilla on hiljentynyt Huliswood Oy on onnistunut myymään useita kehikkoja vanhoille asiakkaille Saksaan ja Belgiaan.

Heinäkuu 2010
Puutulleihin ei ole odotettavissa lähiaikoina muutoksia. Ainakin pääministeri Putinin puheet asiasta ovat olleet maltillisia.

Kelon kysyntä alkaa laman taituttua hiljalleen elpymään. Pohjoisen tunturikeskusten suuret rakentajat kyselevät jo keloja, mtä ei pariin vuoteen ole tapahtunut.
Myös vientimarkkinat elpyvät ja Saksaan, Ruotsiin ja Skotlantiin on jo kauppoja tehty.
Etelä-Suomen yksityiseen loma-ja omakotirakentamiseen laman vaikutus ei tuntunutkaan.

Ongelmana on kesäkautena kelon saanti. Prikaatit eivät ole jaksaneet helteillä toimia metsässä. Viime keväänä ei tullut moottorikelkoille hankikantoa ja keloja jäi soitten taakse paljon keräämättä.

Ruplan vahvistuminen euroon nähden sekä kustannusten kohoaminen luo paineita hinnankorotuksiin. Lopullisen hintatason tietää, kun kelon toimitukset Kostamukseen kunnolla alkavat. On puhuttu kuitenkin muutaman kymmenen euron korotuksista.

HUHTIKUU 2011

Kelon hinta on noussut Kostamuksessa n.15-20€/m3. Suurin syy hinnakorotukseen on Genadi Jaakkolan veistämöllä rakennettava ehkä maailman suurin kelorakennus. Se pystytetään aikanaan Volgan rannalle moskovalaisten pankkimiesten metsästysmaille vastapäätä presidentti Medjedevin residenssiä. Arvioitu kelomäärä yli 35cm:n hirttä on n.17km,yli 30 rekkakuormaa puuta.
Tämä projekti on nostanut myös pienempien kokojen hintaa. Talvi on ollut runsasluminen Venäjän Karjalassa eikä tänäkään keväänä tullut hankikantoa helpottamaan kelkkaprikaatien toimintaa.
Tästä kaikesta huolimatta Huliswood Oy on onnistunut hankkimaan keloa edellisten talvien tapaan.

HUHTIKUUN LOPULLA 2012

Vuoden aikana kelomarkkinoiden suuri määrävä tekijä on ollut Venäjän ja Ukrainan isot keloprojektit.
Jaakkolan kehikko saatiin Volgan rannalle kuukausia myöhässä. Petroskoissa rakennetaan Chelsian omistajalle oligarki Abramovitsille kai maailman suurinta saunaa. Petroskoin puuautot hakevat Vienan Karjalan metsistä suoraan keloja ja maksavat kovaa hintaa.
Kittilässä Pinetum Oy:n toimesta ja Kuusamossa Kelomestareilla veistetään ukrainalaiselle miljonäärille kolmea suurta rakennusta;päätaloa,vierastaloa ja isoa saunaa. Rakennusaikataulu on tiukka. Kehikot pitäisivät olla Ukrainassa kesäkuun aikana.
Seinät soodapuhalletaan ja maalataan. Puitten toimittaminen on ollut kelotoimittajille haasteellista kiristyvillä kelomarkkinoilla. Rakennuksiin menee tuhansia metrejä 30-40cm:n keloa joka saa olla osittain 2-laatua.

Huliswood Oy on pystynyt toimittamaan asiakkailleen tarvittavat kelot.
Samoin Kostamuksessa veistetään kehikkoja entiseen tapaan Euroopan ja Suomen markkinoille.
Rajamuodollisuuksia Venäjän puolella pyrittiin helpottaamaan heinäkuun alun 2011 muutoksilla. Aikaisemman viiden luukun asemasta kuljettajan on tarvinnut asioida vain kahdella luukulla. Muutoksissa kävi niinkuin venäläisessä sananlaskussa sanotaan; "parhaani yritin mutta kävi normaalisti eli perseelleen meni". Autoja palautetaan herkemmin takaisin Kostamukseen maksamaan sakkoja ja pienentelemään ennestään vajaita kuormia.
Myönteisenä asiana ensimmäistä kertaa Suomeen päin ei ole kelirikon aikana sanottavia liikennerajoituksia. Aikaisemmin puun kuljetus pysähtyi kuukauden ajaksi huhtikuun loppupuolella.




Olli Möttönen +358 400 350 037 www.huliswood.fi